Rumeltin Crux on vuosikymmenen parhaita strategiakirjoja
Strategia on ongelmanratkaisua. Tämä on strategiaguru Richard Rumeltin uusimman teoksen Cruxin ydinviesti. Crux paneutuu strategian ydinperiaatteisiin: mistä tulee lähteä liikkeelle strategiaa muodostettaessa ja mitä tarvitaan todellisen strategian muodostamiseen. Teos käsittelee strategian oleellisimpia kulmia ja antaa samalla aimo annoksen kritiikkiä monille strategioiden tekemisen tavanomaisille tavoille.
Teoksen nimen Crux kääntyy suomeksi esimerkiksi ytimeksi, käänne- tai taitekohdaksi ja myös hankaluudeksi. Se on kuvattu analogialla kiipeilyyn. Vaikeaa kallioseinää kiipeävä vuorikiipeilijä kohtaa jossain vaiheessa käännekohdan, crux, jossa ei enää pääse helpolla eteenpäin. Ilmeisiä käden- tai jalansijoja ei enää löydy. Pelkällä raa’alla voimalla tai innostuksella tilannetta ei voi ratkaista. Taitekohdasta eteenpäin pääseminen vaatii luovaa ongelmanratkaisua ja sen jälkeen suurta, jopa kuoleman pelon ohittavaa rohkeutta toteuttaa ratkaisu.
Strategisen ajattelun ytimenä Rumelt näkee siis Cruxissa ongelmiin ja haasteisiin pureutuvan strategian (challenge based strategy). Se muodostetaan kolmivaiheisesti. Ensin on hahmotettava mitkä asiat ovat organisaation tilanteessa todella kriittisen tärkeitä ja mitkä toissijaisia. Sen jälkeen on punnittava mitä vaikeuksia asioiden ratkaisemiseen liittyy. Viimeiseksi on oltava päättäväinen ja yhtenäisin ja yhteneväisin toimin käyttää resursseja tarkasti kohdentaen ongelman ratkaisemiseksi.
Tässä kolmessa vaiheessa on selvä yhteys kirjoittajan edelliseen teokseen Good Strategy / Bad Strategy. Se on yksi tunnetuimpia 2000-luvun strategiakirjoja. Crux jatkaa siitä mihin edellinen teos jäi. Cruxissa onkin nähtävissä paljon samoja ajatuskulkuja, jopa termejä kuten “diagnoosi”, edellisen teoksen kanssa. Se onkin tietysti mitä luontevinta, sillä Rumeltin käsittelynäkökulma on strategiajattelun ydinperiaatteissa, ei yksittäisessä työkalussa tai jonkun puolen korostamisessa. Outoahan olisi, jos perustavanlaatuinen ajattelu olisi kellahtanut kymmenessä vuodessa aivan toiseen asentoon.
Rumeltille strategia on kokonaisvaltainen ja organisaatio- tai toimialamuodot ylittävä. Hän näkee strategian syvimmän ajattelun ja strategian muodostamisen periaatteiden olevan yhteneviä yrityksille, julkisorganisaatiolle, järjestöille tai laajemmin esimerkiksi sodankäynnissä, politiikassa tai yhteiskunnallisten uudistuksia tehtäessä. Kirjan lukuisat esimerkit tukevat ajatusta, vaikka kuten yleensä strategiakirjoissa suurin osa esimerkeistä on suurista amerikkalaisista pörssiyhtiöstä. Suomalaista lukijaa ilahduttaa (toisaalta surettaa), että yksi kirjan esimerkkitapauksista on Nokian noususta ja tuhosta.
Strategiaprofessori Rumelt on pitkään ollut yksi tunnetuimpia strategiateoreettikkoja. Hän on kirjoittanut ja tutkinut strategioita aina 1960-luvulta alkaen ja konsultoinut suurta joukkoa maailman suurimpia yrityksiä. Laaja kokemus näkyy Cruxissa. Ajattelu on syvää ja kaikelle on vankat perustelut. Kirja on myös hyvin taidokkaasti kirjoitettu. Se etenee sujuvasti ja jokainen luku rakentaa kokonaisuutta. Rumelt esittelee ajatukset tiivisti ja samalla erittäin vakuuttavasti. Jokainen näkökulma on perusteltu lukuisin esimerkein ja sitä tukee kirjoittajan pitkästä ja laajasta omasta kokemuksesta kumpuava näkemys. Esimerkit on kirjoitettu hyvin jämäkästi ja turha jaarittelu onnistutaan välttämään. Täytyy myös hämmästellä Rumeltin kykyä sanoa monet strategisen ajattelun tavanomaiset, jopa itsestäänselvät, asiat sillä tavalla, että ne tuntuvat järkeviltä eivätkä latteuksilta. Lukukokemus on suorastaan intensiivinen. Kirja pitää otteessaan aina viimeiselle sivulle saakka. Jokainen luku on lukemisen arvoinen. Lukiessani sain uusia ajatuksia aina viimeisille sivuille saakka.
Tyyli on rohkea. Rumelt puhuu yrityksistä ja jopa yksittäisistä johtajista oikeilla nimillä. Rumelt ei kaihda kertoa pieleen menneitä tapauksia ja kuvaa myös tapauksia, jossa hänet on tilattu auttamaan strategian kanssa, mutta yhteistyö on lässähtänyt yrityksen nähdessä strategian erilailla (ts. väärin) kuin hän itse. Paikoin tyyli on piikikäs, kun Rumelt kuvaa ensin miten väärässä yrityksen strateginen ajattelu oli ja sen jälkeen mitä tappioita tai markkina-arvon pienemistä tulevaisuus vuosien päästä toi.
Strategisen analyysin työkaluja Rumelt käy läpi muutamia. Rumeltin kriittisestä tarkastelusta saavat osansa muun muassa BSG:n matriisi tai Porterin viisi kilpailuvoimaa. Enimmäkseen Rumelt haluaa osoittaa näiden työkalujen heikkoudet ja väärinkäytettynä jopa harhaanjohtavat vaikutukset. Sinänsä strategiatyökalujen käyttöä Rumelt ei vastusta ja hän tunnustaa niiden arvon. Oleellista on kuitenkin, että työkalun pitää antaa käsiteltävään ongelman tunnistamiseen ja kuvaamiseen jotain selvää apua. Sekalainen viitekehysten käyttö voi pahimmilaan viedä strategian väärille poluille.
Vallan ja vallankäytön Rumelt nostaa strategian toteutuksen avainasiaksi. Sitä ei pääse karkuun, että strategia on “exercise in power”. Hyvät ajatukset eivät todellakaan riitä, jos toteuttajalla ei ole valtaa ja resursseja ajatusten tehokkaaseen läpivientiin. Politikointi ja kaikkien miellyttäminen tappaa strategian. Rumeltin ajatukset vallasta strategian oleellisena osana ovatkin hyvin mielenkiintoisia ja myös rohkeita. Valta ja vallankäyttö ovat teemoja, joista strategiakirjallisuudessa puhutaan yllättävän vähän. Liikkeenjohdon strategian yksi kantaisä Igor Ansoff puhui näistä aikanaan 70-80-luvulla, mutta kukaan merkittävä kirjailija ei ole sen jälkeen tainnut asiaan palata.
Tänä päivänä korostetaan paljon itseohjautuvuutta, osallisuutta ja yhteistä päätöksentekoa ja näiden varaan rakennettuja yrityskulttuureita käytetään mielellään strategiakirjojen tapausesimerkkeinä. Rumelt näkee asian hyvin toisenlaisesta näkökulmasta. Hänelle strategia näyttäytyy harjoituksena, jossa pieni 5-8 ihmisen joukko tekee tärkeimmät ratkaisut ja ylin johtaja tai johtoryhmä vievät ne valtaa ja resursseja käyttäen toteen. Ajatusta on helppo kritisoida aikakautensa tuotteena. Onhan 1942 syntynyt henkilö kasvanut kovin toisenlaisessa maailmassa kuin nykysukupolvet. Kuitenkin ajatusta vallasta strategian olennaisuutena on vaikea ohittaa laajemmin historiaa tarkastellen. Esimerkkejä siitä, että itseohjautuvat ryhmät olisivat yhdessä päättäen luoneet loistavia strategioita tai tehneet kipeitä tarvittavia muutoksia ei paljoa löydy. Montako esimerkkiä muistatte siitä, että demokratia on uudistanut itsensä merkittävällä tavalla tehden päätöksen kansanäänestyksellä tai parlamentissa? Taas yksittäisten voimahahmojen tai pienten ryhmien toteuttamista menestyksekkäistä strategioista löytää esimerkkejä hyllymetreittäin pienemmästäkin kirjastosta. Vaikka Rumeltin ajatus vallasta ja vallankäytöstä ei olisikaan koko totuus, niin todistusvoimaa sen taakse on helppo kerätä ja siten kysymystä vallasta on vaikea ohittaa strategiaa tarkastellessa.
Yhtenä tärkeimpänä kirjan asiana Rumelt kuvaa strategian ja käytännön johtamisen (management) eroa. Strategia on monille organisaatiolle vain tavoitteiden asettamista ja se on suuri virhe strategian kannalta. Strategian ydin ei ole tavoitteissa vaan ongelman ratkaisemissa. Tavoitteita tarvitaan, mutta niiden pitää olla osa asioiden johtamista (management). Jos strategia on vain tavoitteita ja tavoitteet eivät ratkaise keskeisiä ongelmia, niin strategia tulee epäonnistumaan. Ajattelutyö, eli ongelman löytäminen yhdistettynä luovaan, rohkeaan ja päättäväiseen ongelman ratkaisu pitää tehdä ensin. Strategisten prioriteettien (1-3) löytämisen jälkeen tarvitaan tehokasta toimeenpanoa, jossa tavoitteet ja niitä kuvaavat mittarit ovat oleellisia työkaluja.
Kovinta kritiikkiä kirjassa saavat missio ja visiolausekkeiden muotoilut. Niitä Rumelt pitää hölynpölynä ja ajanhaaskauksena strategian kannalta. Lauseiden hyötyä ei ole pystytty akateemisessa tutkimuksessa osoittamaan. Kehitys näyttää vievän myös suuntaan, jossa missio- ja visiovirkkeistä tulee entistä löyhempiä ja lähes mille tahansa yritykselle sopivia. Jos välttämättä joku iskevä ja tunteisiin vetoava slogan on tarpeellinen markkinoinnin ja viestinnän kannalta, niin Rumelt suosittelee mottoa, kuten Niken “Just Do It” tai timanttiyhtiö De Beersin “Diamonds Are Forever”.
Kirjaa voi hyvällä syyllä pitää merkittävimpänä strategiakirjana viimeisten vuosien aikana. En epäile hetkeäkään väittää, että kirja tulee ottamaan klassikon aseman nopeasti. On helppo kuvitella, että kirjan ajatuksiin voi törmätä luennoilla ja seminaareissa vielä vuosikymmenten päässä. Jos luet yhden strategiakirjan vuodessa tai vuosikymmenessä, niin tämä on se teos. Yhtälailla jos ahmit strategiakirjoja toinen toisensa perään, niin tätä kirjaa et voi ohittaa.Strategisen johtamisen kirjakerhon arvio on yksiselitteinen viisi tähteä.
